Erä-Parrat

Erä-Parrat

torstai 6. heinäkuuta 2017

Lapin reissu-17 matkapvät 6-8 Kuusamosta Nellimiin


Rukalta lähdettiin aamupalan jälkeen ajelemaan pohjoista kohti. Ensin pysähdyttiin Kemijärvelle apteekkiin johon Kalastaja-Parran eläinlääkäri oli soittanut reseptin Kalastaja-Parran silmäongelmaan eli saatiin antibioottitippaa ja kipulääkettä. Lääkitykset kohilleen ja siitä sitten ihastelemaan kun oikeat Lapin maisemat alkoi.
Ivalosta haettiin kalastusluvat virtapaikoille viikoksi ja hieman muonatäydennystä paikallisesta S-Marketista. Siitä sitten vielä jokunen kymmentä kilometriä matka jatkui Venäjän rajan tuntumaan Nellimiin. Yhteensä ajoa päivälle tuli 430 km.
Poroja näkyi matkalla kovin ja Pikku-Parralla oli kiihkeää autossa kun piti "ajaa poroja" kauhea räksytys päällä.

Olimme päättäneet viettää ensimmäisen yön teltassa jonkun järven rannalla. Vedettiin ees taas Paatsjoen takana olevia hiekkateitä etsiskellen sopivaa paikkaa ja jorpakkoa jossa tuikkisi. Lopulta päädyttiin tienviereen levennyspaikalle josta pääsi kahdelle eri järvelle, Isolle että Pienelle Laklemijärvelle.
Paikalle päästessämme auton mittari näytti vielä 24,5 astetta, pari tuntia myöhemmin 12 astetta. Pienellä Laklemijärvellä tuuli aivan järjettömästi ja sadepilvet saapuivat.








Toukka-Parta mökötti teltassa taas mäkäräisiä karussa ...


Tulta pidettiin ihan petojenkin karkotuksen takia koko ajan yllä. Täällä on siis susia että karhuja... 

Varvikkoa ja varvikkoa... ja ötökkää...onneksi on thermacellit! 


Isolle Laklemijärvelle olisi muuten tehty leiri mutta koettiin liian vaivalloiseksi maaston takia roudata tavaroita järven rantaan.
Niinpä sitten päädyimme viettämään iltaa siellä kalastellen. Viitisen tuntia siellä hurahtikin niin ettei kelloa tajunnut katsoa.
Mammalla oli kännykän kuuluvuus nolla, vain hätäpuhelut sallittuja. Saunalahti ei siis peliä täällä. Papan Dna toimi jotenkuten.


Rannassa oli nuotiopaikka johon viritettiin tulet hyönteisten ja isompienkin eläinten karkotuksen vuoksi.





Arvokalat piileksivät vieläkin! 4 ahventa ja 2 puikkarihaukea tarttui vieheisiin vain. Eipä tuommoisia viitsi grillailla...

Kello kolme yöllä tajuttiin lähteä koisaamaan, siis tajuttiin kun sattui kelloa katsomaan koska täällä on tosiaan yötön yö eikä pimeää tule ollenkaan.

Seuraavana aamuna kampsut kasaan koska Lappia uhkaava vesisademassa saapui päälle jo.
Erämaasta Erähotelli Nellimiin jossa meitä odotti mökki saunalla.



Täällä se on vietettävä pari yötä nyt kun ilman lämpötila on 5 astetta ja vettä vihmoo taivaan täydeltä.
Lauantaina matka jatkuu taas :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti