Erä-Parrat

Erä-Parrat

maanantai 5. huhtikuuta 2021

Pääsiäis-telttailua ja veneily kauden avaus!

 


Jee! Vihdoin ja viimein ne jäät ovat paikoitellen lähteneet jo ulko-mereltä! 

Muutaman autolla ajo kerran se Emäsalon kärkeen vaati, kun seurattiin tilannetta ja viikkoa aikaisemmin vaati muutaman hikipisarankin kun käytiin luomassa lumet Edesvikenin veneenlasku-paikalta 😄


Mutta kaikki suunnitelmat napsahti täysin putkeen! Torstaille vapaapäivä torstain täydelliseen auringonpaiste keliin, leudot tuulet ja lopun jään sulaminen!




Ei muuta kuin veneen keula kohti tuttua Äggskärin saarirykelmää!

Jokunen jäälautta vielä kellui ulkomerelläkin. Hyvä niillä lokkien on lepuutella 😊


Nyt saikin aivan vapaasti valita leiripaikan saariryhmästä, ei nimittäin nähty pariin päivään yhtään ihmistä täällä! Jes!


Saareksi valikoitui Mellersholmen. Vene laituriin ja leiri saaren eteläkärkeen, vanhalle tutulle paikalle.


Ajateltiin olla saaressa jokunen päivä ainakin ja sää-ennuste oli luvannut aika vaihtelevaa säätä, joten viritimme kotateltan lisäksi myös tarpin katoksi jonka alla olisi kiva istuskella sateen iskiessä.

Kyllä kelpaa! "Mökkeilyä" merinäkö-alalla!


Testauksessa uudet talvimakuupussit, Häglöfsin Tarius -11. Kyllä tarkeni ja pussit toivat myös pehmeyttä meidän kohtuu ohuihin retki-alustoihin (Therma-restin litet). Ainut miinus pusseille että ne ovat painavat ja isot kuljettaa. Lisäksi testauksessa oli Retki puhallettavat tyynyt (hinta alle 10e). Menevät tosi pieneen tilaan ja ovat helpot puhaltaa ja tyhjentää!
Testissä oli myös kaminan alla oleva kipinäpeite eli ihan sammutuspeite. 


Puuta tuotiin pari säkkiä mukanamme, koska kamiinassa on parempi polttaa kuivaa koivua, kaikki muut räiskivät kipinöitä piipusta ja polttavat reikiä kotatelttaan. Muutamat reijät onkin jo tullut joita, pitäisi nyt kesäisemmillä keleillä paikkailla.

Viereisessä Söderholmenissa oli vielä aika paljon lunta...


Meidänkin saaren rannoilta irtoili jäälauttoja, jotka magneetin lailla tähtäsivät koko ajan kumivene-raasua kohden... Niitä piti pitää silmällä päivien aikana ja käydä venettä katsomassa laiturilla.



Oluet kylmässä..

Ranta elämää.. 😁


Meillä oli siika-onget mukana virveleiden lisäksi. Tähän aikaan vuodestahan ollaan saatu jo siikaa, mutta nyt kyllä kaikki kalat loistivat poissa-olollaan.. Johtuisiko siitä että vasta kuluneella viikolla oli Äggskärin saariryhmästä jäät lähteneet..? Vai oliko vika Motonetin uusissa fluorisoivissa vihreissä madoissa???

Leiri-elämä luonnossa on kyllä parasta! Ja varsinkin meren äärellä.


Eväinä meillä tällä reissulla oli perinteisten nuudelien ja makkaroiden lisäksi hodari tarpeet ja kanawokki-ainekset! Maistui hyvälle, tai luonnossa vain kaikki varmaan maistuu vain paremmalle kuin kotona 😋




Torstai-iltana nautittiin pitkästä aikaa taas huikeasta auringon laskusta merellä... huoh.



Aamukahveja juodessa on kiva seurailla lintujen puuhia. Porkkananokat eli meriharakat kutivat jo 😉 sekä korpeilla oli kova-äänistä kolmiodraamaa. Lisäksi nähtiin merikotka saarellamme leijailemassa.
Kevät on kyllä parasta aikaa ja luonto aktiivisimmillaan!




Saarta kalastellessa ja  kierrellessämme törmäsimme myös lukuisiin peuran jätöksiin ja jälkiin sekä kuolleeseen joutseneen. 







Lämpötilat olivat siinä 0-asteen tienoilla aika pitkälti. Paitsi ekana pvänä auringossa mittari näytti + 23 astetta.  Ja ekana yönä oli pakkasta jokunen aste kun veneen edusta meni riitteeseen. 




Ja olihan saarella näköjään joku toinenkin peto-eläin ollut kuin meidän Pikku-Parta. Löydettiin isommat tassun jäljet...hmmm, mikä lie?




Kyllä tätä tämmöistä outdoor-elämää on kaivannutkin taas talven aikana... 





Kelejä ja merituulia seuraten päätimme lähteä kotio kohti (vielä kun turvallisissa tuulissa pääsee) kolmen hienon retkipäivän jälkeen.


Leirin purku ja taas hieman kamojen roudaamista. Mutta ainahan nämä retket pikkasen vaivannäköä vaativat, kuten nyt että kävimme ensin tekemässä lumitöitä veneenlaskurampilta 😂. Kyllä se sitten palkitsee kaiken vaivannäön!



Ps. Tästäkin reissusta videoo pukkaa ensi viikolla, käy tsekkaa video-kanavamme 😉 Youtubesta!

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että olette jo päässeet vesille! Ja upea auringonpaiste. Meillä ei täällä pohjoisessa ihan vielä ole jäät sulaneet tapeeksi, mutta ehkä pian. Juuri kävin vielä pilkillä ja kävelyllä jäällä, samalla kävin tarkastamassa missä kunnossa lähialueen kardinaalimerkit ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä olisi tarkoitus suunnata hieman pohjoisemmaksi viettämään talvilomaa toukokuussa ja nyt jännätään että kerkeekö jäät lähtemään Saimaalta että päästäisiin siellä veneilemään :) Toivottavasti sinulla oli parempi kalaonni pilkillä mitä meillä tuppaa olemaan! t. Erä-Parrat

      Poista