Erä-Parrat

Erä-Parrat

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Vappuna vesille ja telttailukausi aloitettu!


Juuri ennen vappua saimme veneen vesille ja pitihän se heti lähteä koe-ajelulle vappu-aattona. Eikä me pelkkään koe-ajeluun tyydytty vaan kylmää keliä uhmaten yövyttiin tämän vuoden ensimmäinen yö teltassa.
Kovaa tuulta oli luvattu koko viikonlopuksi, joten aika hissunkissun sai körötellä, ja suunnittelemamme Äggskärissä yöpyminen vaihtuikin lähempänä olevaan Haxaloon, suomalaisittain Hakasaloon.
Sehän passasi, liikkeellä ei muita näkynyt joten ei pelkoa liikakansoituksesta. Haxalossa ei ollakaan aiemmin yövytty. Harvemmin saareen viitsii mennäkään kun siellä tuppaa olemaan ne pari samaa rautalaivaa läpi vuoden ja vuodesta toiseen. No, nyt eivät olleet vielä päässeet liikkeelle joten saari oli meidän!



Vedimme teltan saaressa olevaan katokseen sisälle, näin kylmyys ei päässyt suoraan maasta tavoittamaan meitä eikä tuuli riepotellut.


Koko sakille oli vaatetta ja vilttiä joita vetää päälle, sekä tupla makuupussit, ja näin saatiin kylmä pidettyä poissa vaikka yöksi mittarinlukema laskikin pakkasen puolelle.



Saaressa on joittenkuitten kyhäämä sauna. No, kerrankin kun sitä pääsi rauhassa kokeilemaan niin olihan se Papan otettava vappusaunat siellä! Aikamoinen homeenhaju sisälle vain tulvahti kun saunan sai lämpimäksi. Ei varmastikaan hirveän terveellinen sauna...




Nuotion syttymisen kanssa oli ongelmaa tuulen ja puiden märkyyden takia, ruuat valmistuivatkin tällä reissulla veneen kaasukeittimellä ja trangialla.



Mutta ah, tästä se telttailu- ja seikkailukausi saaristossa taas alkaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti