Alkukesän toistaiseksi viimeinen mahdollisuus päästä nauttimaan meri-eräilystä Suomenlahdella! Nimittäin seuraavaksi alkaa blogipäivitykset suoraan Lapista!
Päätimme rohkaistua asuttamaan yhdeksi yöksi virallista retkeilypaikkaa, Onasta. Siinähän on aina riskinsä että luonnonrauhasta nauttimisen sijasta joutuu seurustelemaan muidenkin ihmisten kanssa.
Noh, perjantaina yritti heti illan tullessa yksi venekunta samaan poijuun, onneksi Partojen mekkala hääti heidät etsimään itsekin luonnonrauhaa :D!
Lauantaina sitten tuli lähtö, alkoi porukkaa pukkaa puolenpäivän aikaa joten katsoimme parhaaksi kerätä kimpsut ja kampsut kasaan ja lähteä etsimään rauhallisimpia tienoita.
Ei tulille oikein mahtuisikaan muita kun me ollaan levittäydytty :D
Pappa kävi kelluntarenkaalla kalassa illalla...
Kelluntarengas on mukava kapistus. Aivan ihanaa vain pelkästään kellua laineilla sen kanssa...
Mamma ja Pikku-Parta kävivät heti aamulla kokeilemassa kellumista...
Vedessä kellui aikalailla siitepölyä
Joutsenien ja hanhien poikaset ovat jo kuoriutuneet
Muutama tämmöinen hämis häiriköi rannassa....yyyyh!
Keli oli hyvä, oikea hellepäivä. Ja se valitettavasti näkyi saarten kansoituksissa.
Vihdoin löysimme "oman" asuttamattoman ja aution saaren. Kartasta ei näy saarelle nimeä joten ristimme sen UlleDullelandetiksi.
Ulledullelandetissa oli mukava yöpyä, ei pelkoa että joku olisi yrittänyt kylkeen kiinni.
Ja kaiken kruunasi vielä että piiiiitkästä aikaa näimme merikotkia taas!
Nyt on mereilyt veneilty vähäksi aikaa, seuraavaksi siirrymme luonnonrauhaa etsimään Lapista eli Vuoden -17 Lapin Seikkailu alkakoon! Tervetuloa vakoilemaan reissuamme!
Mun puhelin on kohta entinen, kun mä kuolaan näiden sun kuviesi ja (tarinoidesi) päälle koko ajan! ��
VastaaPoistaNo kiva kuulla paitsi puhelimesi takia, heh! Terkkuja teidänkin partasille, koskas te lähdette pohjoista kiertää?
VastaaPoista