Odotettu perinteinen kesäloma-seikkailu alkakoon!
Tie kutsuu ja kilometrejä on nieltäväksi!
Lähdettiin matkaan täältä pääkaupunkiseudulta kello 4.30 perjantai-aamuna. Aikaisin kun lähtee niin välttyy hyvin ruuhkilta ja muutenkin saa matkustella rauhassa ja viileässä kun aurinko ei vielä niin porota.
Otettiin tähtäimeksi päästä vähintään Iisalmeen tai Kajaaniin, hotelliyö olisi siis tiedossa.
Mutta niin ne suunnitelmat muuttuvat matkan aikana kun huomasimme että kumpikin näistä paikoista saavutettiin jo puolenpäivän aikaan. Ahneus kasvaa ja vireys tila oli hyvä, niin päätettiinkin hurauttaa samalla Kuusamoon asti.
Matkalla soittelemalla saatiin majoitus järjestettyä tutusta Ski-innin Aurinkorinteen huoneistohotellista (aika moni paikka on muuten vielä kiinni tämän koronan takia).
Matkustus-sää oli aika optimi, alle 20 astetta ja puolipilvistä
Partoja lenkitettiin aina muutaman tunnin välein. Muuten he matkustivat nukkuen takapenkillä ja keräsivät voimia tulevia koitoksia varten :)
Eräällä pellolla bongattiin tämmöisä pitkänokkia poikasineen :)
Ensimmäinen poro tuli vastaan heti poronhoito-alue-kyltin jälkeen ja voi sitä riemastumisen määrää takapenkillä! Pikku-Parta löysi taas sisäisen porokoira-tilansa!
Kuusamossa kävimme kaupassa ja siitä sitten vielä loppurutistus Rukalle.
Se mikä pisti huomioon kaupassa poiketessa että eteläsuomen kaupoissa on melkein kaikilla asiakkailla hanskat ja, tai maski naamalla, niin Kuusamossa oltiin ainoat korona-varautuneet kaupassa.
Rukalle saavuttiin klo 16.00. Eli aika pitkä matkustuspäivä. Matka tuli kyllä tosi kivasti hyvän kelin ansiosta.
Perillä odotti kiva huoneisto keittiöllä ja saunalla.
Toukka-Parran mieleistä "eräilyä". Se raukka ei vielä tiedä mihin se parin pvän päästä joutuukaan..
Kyllä lomalla naurattaa! Vanha Toukka-Parta selvisi hienosti ensimmäisen etapin matkasta ja oli virkeällä ja iloisella päällä.
Veneen pressu repesi 800km:n matkalla ja piti käydä hakemassa uusi.
"Lapin joutsen" Pohjois-Pohjanmaalla
Pappa löysi talvella google-mapsia tutkiessaan mielenkiintoisen paikan täältä lähistöltä :)
Siitä sitten seuraavaksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti