Erä-Parrat

Erä-Parrat

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Lapin reissu -15 matkapvä 15. Pitsusjärveltä takaisin Kilpisjärvelle

Haikeana herättiin teltasta perjantai-aamuna. Tänään lähtö sivistyksen pariin alkaisi. Kaihoisin katsein juotiin aamukahvit ja alettiin leiriä purkamaan ja pakkaamaan.
Aurinko paistoi täydeltä taivaalta taas, ja keli oli hyvä. Tavarat pakattuamme heitimme rinkat selkään ja lähdimme patikoimaan selkä hiestä märkänä takaisin lentolaiturille.
Matkalla pidimme pari hengähdystaukoa, ja toisella tauolla sitten tapahtui se kuuluisa "tunturin kelin vaihdos". Alkoi sataa, ensin pikkasen joka tuntui todella vilvoittavalta kaiken hikoilun jälkeen, sitten pikkasen kovemmin ja lopulta kun pääsimme laiturille niin tuli rakeita ja vettä vaakasuorassa järjettömän tuulen säestämänä! Koirille kiireellä takkia päälle, mutta mitäs se siinä enää auttaa, oltiin läpimärkiä koko sakki.
Puoltoista tuntia pelkästään käveltiin ympyrää ettei kohmelo kangistaisi. Rassejoki piti vielä ylittää ja virta kävi vuolaana. Oli pakko vaihtaa sateessa vielä kahluuhousut jalkaan ja kahlata joen yli tavarat ja Parrat. Kyllä oli kurja olo!
Sitten jostain kuului koneen hurina ja varovaisesti alkoi toivo itämään että olisikohan se meijän lento. Oli se! Jes! Toukka-Partakin joka oli menomatkalla saanut lennosta sydämentykytystä nyt vinkui koneeseen pääsyä :D.
Hyvin opettavainen loppu reissulle siis! Tunturissa kelit vaihtuu tosi nopsaa! Ja ihan kaikkeen täytyy olla varautunut!

Lento meni hyvin, meillä oli nyt eri pilotti, "stadinmies" (hän tituuleerasi itseään Muovilappalaiseksi :D ), joka kertoi että Kilpisjärvellä paistaa aurinko. Se lämmitti meitä!

Lento laituriin Kilpisjärvellä ja hetken turinaa laiturissa seuraavien matkustajien kanssa, kamat autoon ja kyselemään jo onneksi etukäteen varaamaamme mökkiä. Ei ihan heti päästy mökille joten kävimme kaupassa kahluuhousut päällä, hytisten ja vapisten kylmästä vieläkin. Ihmiset tuntuivat tuijottavan, itse olivat hellevaatteissa ja me vaan hampaat kalisten tehtiin ostokset...

Lopulta päästiin mökille, ja voi ah! Kuuma suihku ja sauna! Voiko olla mitään parempaa tuommoisen reissun jälkeen :)!
Seuraavat päivät levätään täällä ja tehdään päivityksiä.
Muutama kuva vielä lähdöstä ja video lennosta:




Videolinkki >  Vesitasolla lentoa


Loppuyhteenvetona voisi sanoa varusteista:
- Thermacell TOIMII. Heti kun kaasupatruunat loppui niistä niin hyttystä ja mäkärää tuli sankoin joukoin paikalle, ja kun ne laittoi päälle niin rauhassa sai olla.
- Kuokka oli tarpeellinen, huussien kaivuussa ;)
- Erilliset sadeasut olivat todella tarpeelliset, ja yöksi päälle pistettävät lämpivät fleece-asut.
- Lenkkareiden lisäksi on hyvä olla mukana jotkut kevyet jalkineet, jotka voi vaihtaa illaksi jalkaan päivän patikan jälkeen. Meillä oli ne uimatossut.
- Pressu eli 2mx3m lainapeite joka toimi keittiönä/laavuna. Loistava. Ja onneksi oli köyttä mukana.
- Trangia. Ei voi mitenkään laskea että tunturissa saa nuotion.
- Teltan on hyvä pitää vettä.
- Juomaveden puhdistukseen ei tarvitse hommata mitään puhdistustabletteja tms. Se on täysin juotavaa tunturissa ihan sellaisenaan :)

Aivan loistava reissu, ja suosittelen kaikille. Kunhan muistaa varautua ihan kaikkeen ;).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti