Ollaan niin mökkihöperöidytty että ei saatu tänä kesänä isompaa venettä edes laituriin laskettua ja tuntui olevan kauhia kynnys lähteä omasta mökin rauhasta edes kumpparillakaan minnekään. Mutta lopulta saatiin aikaiseksi.
Kumivene laskettiin Porvoon Tirmosta ja suunnattiin sillä kohti vanhaa tuttua Norra Sandöön hiekkaranta-saarta. Suurinpiirtein kahdeksan kilometrin ajomatka jona selvisi että nuorin tulokas Partamme oli jo kerennyt unohtaa veneilyn tyystin tässä vuoden aikana. Sitä ulvonnan määrää kun tulimme pois saariston suojasta avovesi-osuudelle... jessus. Hetkeä ennen rantautumista taivas vielä aukesi ja rupesi satamaan kaatamalla (tuli heti alkajaisiksi jo mökkiä ikävä...).
No sinnikkäästi rantaan ja kaatosateessa kamoja purkamaan ja telttaa pystyttämään, onneksi sentään sää oli lämmin eikä tarvinnut viluissaan hytistä. Mutta arvaatte varmaan sen hiekan määrän joka puolella joka asiassa kun hiekkaranta kastuu... (taas tuli mökkiä ikävä..)
Teltan pystytettyämme alkoikin jo keli parantua ja aurinko porottamaan. Ah. Hetken sitä fiilisteli ja kuivatteli siinä sitten vaan. Kunnes ulapalta ilmaantui vene joka suuntasi suoraan meidän leiripaikkaan. Argh. (ja taas tuli mökin rauhaa ikävä)
Ekasta leiripaikasta ei kuvia kerennyt ottamaankaan kun sitten päätettiin samointein että muutetaan seuraavaan poukamaan jossa ei vielä ketään ollut. Tässä muutama kuva sieltä:
Aamuhetki onneksi oli rauhallinen kun aikaisin herättiin. Se pelasti paljon kun ei tarvinnut pelätä koko ajan että kuka tulee seuraavaksi kävelemään leirin poikki ja minkä nurkan takaa.. 😡 jotenkin ihmiset ei tajua että ei kaikki ole saarissa etsimässä sosiaalisia kontakteja tai että onko ok kävellä teltan vierestä niin että meinaa sotkeutua meidän teltan naruihin. Jotain etäisyyttä kiitos.
Kyllä tuli mieleen että onko tää aina jotenkin näin hankalaa ollut...vai ollaanko me tultu vanhoiksi vain 😅😆...
