Erä-Parrat

Erä-Parrat

maanantai 25. toukokuuta 2020

Irtiotto arjesta Norra Sandössä 21-23.5.


Pitkästä aikaa päästiin vanhaan tuttuun Norra Sandöhön retkeilemään. Kumiveneellä reissu voisi olla hivenen pitkä suorittaa, mutta nyt onneksi saatiin vihdoin ja viimein isompi vene laskettua laituriinsa. Ison veneen laskeminen meni näin myöhäiseksi kun siinä oli kaikenmoista ongelmaa moottorin kanssa tänä keväänä. Eikä ne ongelmat rantaan jääneet vaan jatkuivat vielä vesilläkin...



Porvoon kuuluisa "aavelaiva" parkkeeraa itseään tätä nykyä Emäsalonselällä, lähellä väylää...


Lähdettiin Pellingin suuntaan rauhaisaa Fladania pitkin köröttelemään...





Ja onneksi lähdettiin tätä sisäreittiä pitkin koska jouduttiin rantautumaan. Veneen ajotietokone hälytti että  "Vettä bensassa". Eihän se auttanut kuin ruveta suodatinta vaihtamaan. Päästiin onneksi kätevästi parkkiin entisen Hommanäsin, nykyisen Porvoon Merikartanon laituriin. Kartano palveluineen on vaihtanut yrittäjää, ja tavattiin Kartanon isäntä kesken ruohonleikkuu puuhien. Kartano tarjoaa majoitusta, tilojen vuokrausta, kahvila-palveluita sekä saunan vuokrausta. Tästäpä täytyy vuokrata sauna joku kerta kun on ensin merellä möyrinyt monta päivää! Voisi tehdä aika poikaa!


No siitä sitten onnellisesti matka jatkui ilman sen suurempia takapakkeja. (Lukuunottamatta kopterikameran tipahtamista koivujen keskelle...ne kameran päivitykset kannattaa aina tehdä ennen lennätystä...)

Vihdoin ja viimein onnellisesti Norra Sandössä. Kelikin parani koko ajan!


Saari oli melko tyhjä vielä tullessa ja saatiin rauhassa valita leiripaikka. Päädyttiin itäkärjen valtaukseen. Täällä ollaan oltu joskus vanhan saunateltan kanssa retkeilemässä.



Siika-onget kalastivat koko 3 pvää mutta mitään tai mikään ei tullut...



Aurinkoinen sää ja lämpö hellivät meitä. Yölläkin tarkeni vallan mainiosti. Ihan kesäinen fiilis jo kun ei tarvinnut toppatakkia laittaa päälleen kertaakaan.








Saaren länsi huussissa oli hakelaatikossa pienet munat. Perjantaina niitä oli neljä, ja lauantai aamuna bongattiin että oli yksi muna tullut lisää yön aikana :D . Itse munijaa ei bongattu.



Hieman uusien varavirtojen testausta samalla... 

Vanha Partakin viihtyy nyt näin lämpimillä enemmän ulkona kuin teltassa :)


Perjantai iltana kun käytiin taas puuvarkaissa saaren grillipaikalla, niin tavattiin mukava perhe saarikierroksellaan. Isäntä kysyi että ettekös te ole ne Erä-...jotkut, ja oli käynyt lukaisemassa meidän maaliskuisesta Äggskärin reissusta tässä blogissa. Sitten me muistettiinkin takaisin leirissä tutut kasvot jotka ollaan tavattu viime syksynä Äggskärissä! Terkkuja vaan jos osuu tämä silmiinne!


Ensimmäisen illan auringonlasku peittyi mantereen pilvimassaan mutta onneksi perjantaina se näkyi taas kaikessa komeudessaan!





Ruokaan ei hirveesti jaksettu panostaa tällä reissulla, reissu meni perinteisesti makkaran, valmispastan ja nuudelien voimalla. Eipä niihin kyllästymään kyllä pääse.



Summasummarum. Kalaa vaille täydellinen kolme päivää luonnon rauhassa ja  veneen moottoriin saatiin taas luottamus, kaiken tämän sen kanssa painimisen jälkeen!


Ps. Pian alkaa meidän kesäloma-seikkailu jälleen, sitä ennen kyllä vielä hieman merellä oleilua suunniteltu  ;) Jos nähdään niin vilkutetaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti