Erä-Parrat

Erä-Parrat

tiistai 4. elokuuta 2020

Vkonlopun viettoa Fåfängholmenin saarella 31.7-2.8



Muutama viikko Lapin reissun jälkeen olikin jo kova hinku päästä hieman luontoilemaan ja luonnossa oleilemaan.
Tähän aikaan vuodesta tuntuu että joka paikka on muitakin luonnonrauhaa etsiviä täynnä, ja varsinkin nyt korona-vuonna ihmiset ovat hakeutuneet luonnon ääreen sankoin joukoin. Ja se tekee oman rauhan etsimisestä hieman haastavampaa. 
Joten päätettiin unohtaa kaikki viralliset retkeily-saaret ja paikat heti tykkänään, ja lähteä kokeilemaan jotain ihan uutta rantaa.


Porvoossa sijaitseva Fåfängholmenin saari on kohtuullisen iso, ei mökitetty ja poluton. Joten jos saarella on eri rannoilla useampikin vene niin aika rauhassa saa olla. Jos löytää sopivan rannan veneelleen. 
Ja ennenkaikkea saari on tosi monimuotoinen, on hienoa sileää rantakalliota, hiekkarantaa josta Partojen hyvä uiskennella, sekä luonnontilassa olevaa metsikköä josta löytää poltettavaa puuta kaatuneista keloista.


Tällä kertaa löydettiin hyvä kallioparkki saaren eteläpuolelta. Ranta on äkkijyrkkä ja syvää oli rannan tuntumassa puolitoista metriä.
Tuuli puhalsi perjantaina pohjoisesta joten aivan tyynessä oltiin ensin. Sitten se kääntyi lounaaseen lauantai-iltapvällä joka ei tietysti ollut niin kiva sitten... mutta turha oli lähteä haeskelemaan uuttakaan leiripaikkaa koska arvattiin että kaikki paikat ovat aivan täynnä. 



Ensimmäistä kertaa tänä kesänä otettiin kupoliteltta vain mukaan kotateltan sijasta. Ja onneksi näin, koska kotatelttalle ei olisi oikein löytynyt pystytys paikkaa... Kupoliteltta on siitä hyvä että kun se seisoo pystyssä ilman maahan kiilaamistakin.

Vanha-Parta koe-kuorsasi heti makuupusseja :)



Iltapalaksi hieman kanawokkia. Wokkikasviksia, kanasuikaleita ja riisiä maustettuna chilimaustepusseilla! Namnam! Välillä muutakin retkiruokaa kuin makkaraa ja nuudeleita...



"Perinteinen aamupala, pari pannullista porokahvia (ah!), nuudelikupit ja keitettyjä kananmunia


Meillä oli mato-onget viritettynä koko viikonlopun, ja tässä tulos... :D

Rantakierros! Aivan upeaa kalliorantaa jota tutkailla ja tallailla



Partojen vesileikkejä


Maisemakalliolla

Joku tuntematon on jättänyt paljaat jalanjäljet hietikkoon




Lauantai päivä humpsahti kuluen taas aivan liian nopsaa! 
Hieman rantojen tutkiskelua, uimista (vesi oli plotterin mukaan 16 astetta), veneenpesua ja päivälliseksi hampurilaisia nuotiolla.


...whaat? Imuri etualalla?! Hehee... se on näppärä kapistus telttaa ja venettä siivotessa :)


Hyvää yötä! Toivottaa Pikku-Parta makuupussinsa eli vauvanväkättimensä uumenista


Sunnuntaina piti laittaa oikein herätyskello soimaan. 
Puolilta päivin lupasivat että tuulet nousevat lounaasta, ja sen verran monta kertaa jo nyt oltiin korjailtu vkonlopun aikana veneen ankkuri-köysikiinnitystä, että päätettiin lähteä kotiinpäin ennen kunnon tuulen tuiverrusta.

Aamupalat kiduksiin ja leirin purku.


Ihana viikonloppu taas kaiken kaikkiaan, vaikka ei olla niin kiinnostuneita näistä kesäloma-ajan mereilyistä kun joka paikka on täynnä porukkaa. Onneksi löydettiin tällä kertaa rauhallinen soppi :)

Kotisataman rantakääryle

2 kommenttia:

  1. Vau, miten upealta tuo saari näyttää kuvissa. Onko veneily Porvoon saaristossa vaikeaa? En tiedä veneilystä yhtään mutta onko siellä esimerkiksi varoituksia matalikoista ja muista asioista veneilijälle? Meillä tonttikaupan mukana tuli vene mutta ei mitään tietoa veneilystä. Ilmeisesti nämä viitat ja varoittavat asiat ovat nimeltään kardinaalimerkit? Täytyisi varmaan näitä opiskella ennen kuin uskallamme lähteä edes pienelle veneilylle.

    VastaaPoista
  2. Hei Helvi! Porvoon saaristo on ennenkaikkea mahdollisuus, ei uhka! Sitä kannattaa ehdottomasti lähteä tutkimaan ja kokemaan! Uskomattoman hienoja paikkoja kymmenittäin. Merikartoista katsomalla näkyy pääväylät (joita isot veneet mm. rahti-alukset ym. käyttävät ja ne ovat turvallisia kunhan väistelee niitä isoja laivoja). Perusperiaate on että nopeampi vene takaa tullessa väistää aina hitaampaa ja purjeveneitä väistävät kaikki jos purjevene etenee tuulella. Hankkimalla plotterin + merikarttakortin (on vähän samanlainen kuin autossa navigaattori), siitä näkee isot väylät, pienet väylät, kivet, karikot, etäisyydet ja syvyydet ja helpottaa todella paljon veneilyä/navigointia! Eipä muuta kuin kokeilemaan, Porvoossa on tosi paljon kaupungin ylläpitämiä retkeilysaaria joissa on laiturit joihin on helppo rantautua (esim. Äggskär, Hakasalo, Mäntysaari, Pellinki, Onas, Norra Sandö ym) :) Lukematon määrä myös epävirallisia saaria joihin myös mahdollista rantautua :) Vaikka merellä tuulee aina, niin tuulen suunnan huomioiden niin aina löytyy joku suojainen paikka!

    VastaaPoista