Erä-Parrat

Erä-Parrat

tiistai 26. lokakuuta 2021

Pakkas-yö Skallerissa | Porvoo


 Luvattiin pakkasyötä tänne etelä-suomeenkin jo eli tuli hyvä tilaisuus testata viime talvena hommattuja Haglöfs:n Tarius -18 talvimakkareita! Ja tietysti oli kiva pitkästä aikaa päästä ht-veneellä reissuun, ei olla sillä ajeltu sitten heinäkuun alun niin johan se melkein ruohoa jo laiturissa kasvoi...

Perjantaina oli syysmyrsky ja kävimmekin veneen kiinnityksiä katsomassa kotisatamassa ja yllätyimme kuinka paljon meren pinta voikaan nousta 😮

Meri oli noussut yli metrin verran tuulen ja sateiden vuoksi...

Siitä sitten jännitimme että olisikohan se lauantaina jo laskenut jolloin ajattelimme reissuun lähteä...huh, oli palannut melkein normaaliksi.


Miten tätä tavaraa voi olla taas yhden yön reissulle näin paljon...??? 😂


Tuuli ei ollut vielä aivan tyyntynyt myrskyn jäljiltä, 12-10 metriä/s puhalsi vielä lauantainakin mutta onneksi suunta oli pohjoinen.



Kävimme ensin pyörähtämässä vanhan tutun Äggskärin kautta, mutta siellä oli vielä muita veneilijöitä, joten päätimme rantautua Hakasalon vieressä sijaitsevaan Norrholmenin retkeilysaareen, tutummin saari tunnetaan Skallerina kun sijaitsee Skallerholmenissa.




Täällä Skallerissa on aika tunkua kesä-aikaan, joten ainut mahdollisuus tästä on päästä rauhassa nauttimaan joko todella aikaisin syksyllä tai keväällä.



Kotateltalle löytyy täältä hyviä, tasaisia paikkoja. Ei olla varmaan ikinä pystytetty tuota telttaa niin nopsasti kuin nyt eli paljon vaikuttaa sekin että miten kiinnitystikut puree maahan ja kuin tasainen paikka on...



"Eikö me voitais mennä sittenkin kotiin kun täällä on kylmä ja märkää..?" Kysyy Pikku-Parta 😅

Ilman lämpötila oli tullessa 2 astetta plussaa, yöksi se tippui -5 asteeseen. Eli lämpöisesti sai pukeutua.


Välipalaksi valmis pitsojen lämmitystä


Kotateltan kamiinan sai laittaa jo ennen auringonlaskua pamisemaan, sen verran viluista oli. Meillä oli säkillinen koivuklapia kamiinaan ja hyvin riittivät yhden yön reissuun, ei kyllä jäänyt yhtään kotia vietäväksi...



Aurinko laski jo ennen klo kuutta illalla ja nousi vasta kahdeksan maissa aamulla. Pimeä aikaa riitti siis. Tosin sitä tuli nukuttuakin normaalia pidemmät kotateltta-unet, lämpimissä makuupusseissa ja raikkaassa kelissä oli hyvä kelliä. Eikä tullut kylmä kertaakaan, sen verran hyvin toimii myös tuo meidän kotateltan sisäteltta, että kun sen vetoketjut vetäsee kiinni ennen nukahtamista niin sitä on kuin jossain lämpöisessä luolassa.

Pimeyden saavuttua kokattiin vielä kotateltan suojissa Trangialla kana-vihannes-wokkia

Aamulla heräiltiin kutakuinkin auringon kanssa samaan aikaan.

Laituri ja vene olivat jäässä

Viimeiset klapit saivat vielä aamulla lämmittää teltan jotta oli mukavampi siellä vaatteita vaihtaa


Lintuja ei enää pahemmin näkynyt, tämä ainukainen raukka vielä uiskenteli saaren edustalla aamulla..


Aamulla huikaistiin huiviin perinteiset nuudelipurkit ja pannukahvit. Sitten sitä olikin hyvä ruveta liikkumaan ja pakkaamaan tavaroita kasaan nolla-asteen kelissä ja ruveta suuntamaan kotio saunomaan 😁











1 kommentti:

  1. Hyvä. Olen ihan onneton ton netin kanssa. Yritin ottaa suoraan yhteyttä, mutta mutta. No, joka tapauksessa. Tykkään teidän tyylistä. Ottakaa yhteyttä niin keksitään joku homma.

    VastaaPoista