Erä-Parrat

Erä-Parrat

maanantai 28. maaliskuuta 2022

Veneily-kauden aloitus ja talvitelttailua saaressa!

 


Kevät ja kesä, ne eivät tunnu tulevan tänä vuonna sitten millään! Rannikon lahdet ovat vielä merellä syvässä jäässä pilkkijöiden iloksi. 

Ja meillä jo hirveä hinku aloittaa veneily. 

Ulkomeren äärellä, vaikka avointa vettä näkyy jo, niin veneen-lasku-rampit saattavat olla niin jäässä ja lumessa, että ei pääse autolla laskemaan venettä. Asiaa piti käydä auttamassa siis...


Käytiin Emäsalon Edesvikenin rampin lumia hieman auttamassa, ja parin vkon päästä siitä pääsimme laskemaan kumpparin sieltä 😁




Kahden viikon päästä kun saavuimme rampille, niin luiska oli jo sula! Hieno homma! Saatiin vene laskettua ongelmitta. 
Suunnitelmana oli puksutella viettämään yö Äggskärin saaristossa, onneksi tuulet olivat suotuisat, mainingeista huolimatta matka taittui joutuisasti.



Menomatkalla aurinko lämmitti eikä kellään tullut vilukaan. 



Saareksi valikoitui tällä kertaa Söderholmen. Sen kivilaiturissa veneen oli hyvä olla.






Pikku-Parralla oli vilu! Plussa kelistä huolimatta. Sen aika saaressa meni lähinnä makuupussissa pötkötellessä, ei sitä huvittanut tassujaan kastella hangissa. Vanhuus ei tule yksin, se tulee kermaperseilyn kera 😄

Risukeittimellä tunnelma-tulta!


Kana-tortilloja valmis kanatäytteellä. Nämä maistuvat kyllä ihan hätävara-varana, suosittelemme tekemään itse mieluummin 😁🙈... ei jatkoon tuo täyte...


Nopsasti se vuorokausi vierähti saaressa. Leirin pystytykseen meni nyt jotenkin niin pitkä aika että sitten se pimeä taas koittikin jo, ja aamulla kaikki pakettiin ja kotimatkalle. Kyllä tämmöinen reissu sen 2 yötä vaatisi väkisinkin että kerkeisi nauttimaan kunnolla ja hengähtää 😋


Lumi-telttailussa on omat haasteensa. Kuten nyt huomattiin kun kaikki paikat ovat märkänä sisälläkin, eikä mikään kuivu vaikka kamina lämmittää. Aamuyöstä vielä satoi vettä. Mutta vaivan arvoinen reissu!



Tämmöinen pikareissu tällä kertaa! 
Ensi kerralla meillä onkin mukana uusi perheenjäsen 😍😉...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti