Erä-Parrat

Erä-Parrat

sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Lapin reissu-19 matkapvä 1 Tuusula-Kajaani Karolineburgin kartanohotelli


Odotettu kesäloma ja perinteinen Lapin reissu alkoi lauantai aamuna.
Lähdimme viiden aikaan aamulla pikkuhiljaa köröttelemään pohjoista kohti. Olimme suunnitelleet että loman ensimmäisen viikon viettäisimme Inarilla mutta suunnitelmiin tulikin muutos, säät nimittäin eivät taaskaan puoltaneet Inarin seikkailuamme! Tarkoitus olisi ollut seikkailla kumiveneellä telttailemassa Inarilla mutta vanhat Parrat eivät sadeseikkailua olisi kestäneet joten piti keksiä jotain muuta. Suuntaammekin länsipuolelle ensi viikoksi, siitä sitten myöhemmin :)





Matkan ensimmäinen etappi pysyi suunnitelmien mukaan ennallaan, googlettelemalla löytyi tämmöinen Suomen pohjoisin kartanohotelli jota Mamma halusi päästä katsastamaan.
Ja mukavahan se on loma aloittaa hieman luksuksemmin rauhallisessa paikassa.



Matka sujui hyvin, matkavauhtihan on hieman hitaampaa kun on tuo kumivene-traileri perässä.
Kolmisen kertaa pysähdyttiin matkan varrella kahvia hakemaan tai Partoja ulkoiluttamaan, eräältä taukopaikalta löytyi agility-esteitäkin, Toukka-Parta niin innoissaan veresteli muistoja muutaman hypyn verran:


Kajaanissa meitä odottikin sitten keskustan ja joen tuntumassa tämmöinen paikka.
Kartanon alue on aidattu joten rauhassa sai olla, ja luottavaisin mielin parkkeerattiin traileri aitan viereen.
Majoituimme valkoisessa majatalossa heti itse kartanoa vastapäätä, saunallisessa huoneistossa:









Aivan ihana huoneisto, oli oma sauna ja parveke. Ja pääsi helposti ulkoiluttamaan Partoja joen varren lenkkipoluille.


Itse kartanosta löytyy lisä-infoa: Kartanohotelli Karolineburg

Historian havinaa, ensiluokkaista asiakaspalvelua ja mikä miljöö! Erä-Parrat suosittelet!















Aamupalalle tuli huikeat odotukset,  eikä tarvinnut pettyä!
Tarjontaa oli! Kaikki perinteiset nakit, munat ja pekonit, tuoretta leipää ja croissanttia, lohta, pannukakkua, hedelmiä! Nam! Ja mikäpä niitä syödessä on kuunnella lintujen laulua aurinkoisella kartanon terassilla!





Tästä on majoituksen vaikea vetää enää paremmaksi tällä reissulla :), kiitos Karolineburg!
Matka jatkuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti