Erä-Parrat

Erä-Parrat

sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Lapin reissu-19 matkapvät 7-10 Pallas


Perjantaina pakkasimme taas auton täyteen ja heitimme hyvästit ihanalle erämökillemme.
Ajatuksena oli että laskemme kumpparin Pallasjärvelle ja viivymme vkonlopun siellä seikkaillen. Ainut mikä huoletti oli sää-ennusteet.
Soitellen sotaan...



Ajoimme Pallaslompolan veneenlaskurampille. Vene vedessä, kamat sinne ja kaikki näytti vielä aika ookoolta. Sitten ne ongelmat alkoi kun tuuli riehaantui lähdössä jo niin että painoi kumpparia koko ajan matalaa rantaa kohti eikä lähdöstä meinannut tulla mitään :D
No lopulta pääsimme matkaan.
Käväisimme tsekkaamassa punaiset hiekat (aivan kuin stokkanhullutpäivät, aivan liikaa ihmisiä ja koiria) ja sitten ajoimme Aittolahden eräkämpän rantaan. Ei oikein löytynyt telttailupaikkaa sieltäkään rannasta. Voi plääh. Nyt tuuli olikin jo aika kova ja se tuotti aina vaikeuksia päästä rannasta lähtemään.



Taivas meni aivan pilveen ja kylmä tuli. Ja epätoivo että mistä löydetään telttapaikka kun ei sitä jaksaisi enää venerantaankaan palata purkamaan kaikkia tavaroita ja nostamaan venettä ylös.

Päätettiin jäädä Pallaslompolan saareen yöksi, veneen sai hieman tyvenemmän puolelle ja leiri kerettiin kasata ennen vesisateen alkua.



Toukka-Parta livahti heti makuupussin uumeniin, Pikku-Parta jaksoi makkaran paistamiset katsoa uistelutakin suojista.




Yöllä satoi ja puhalsi niin älyttömästi että kyllä hieman stressasi että miten märkinä palataan rantaan tältä reissulta.
Aamukahvit ja outdoor-ruuat valmistui Trangialla 



 "Meil on vilu!"


Venerannassa meitä onneksi odotti lompolan kota johon laitettiin tulet että pystyi venettä purkaessa käydä välillä hieman lämmittelemässä.





Paketti auton perään ja kamat autoon. Ja taas matkaan. Evakuoiduttiin Pallas hotelliin :D


Oi, oi. Kyllä Parrat kiittelivät. Ja kyllä Mammasta ja Papastakin tuntui aika hyvältä kuuma suihku ja kaakelipytty pitkästä aikaa :D


Pallaksella ei muita hotelleja olekaan. Mukava vanhanajan tunnelmaa huokuva hirsihotelli.

Illalla käytiin herkuttelemassa A la cartea hotellin ravintolassa, lapin herkkuja ja poronkäristystä. Namnam!



Seuraavana päivänä satoi ja tuuli myös aika lailla iltaan asti. Mukava oli ikkunasta lämpöisestä keliä ja lapin maisemia katsella.


Mamma käväisi hotellin vieressä olevassa Luontotalolla, siellä oli erään luontokuvaajan näyttelykin.




Ja pystyi tutustumaan luonnollisen kokoisina kaikenlaisiin lapin eliöihin... 



Iltapäivällä käväisimme lähikodassa grillaamassa makkaraa.


Sinne pääsee Orava-avenueta pitkin :)





Kodassa tapasimme muuan paikallisen patikointiretkellään ja helsinkiläispariskunnan, joiden kanssa oli kiva vaihtaa ajatuksia lappeilusta :), kiitoksia seurasta ja mukavasta juttutuokiosta jos luette tätä :)


Hotellin räystäissä pesi lukemattomia pääskyjä 


Illalla kävimme pitkästä aikaa nauttimassa auringosta hotellin terassilla 


Aamulla aurinko helli jo kovin, tuuli oli vieläkin kova näin korkealla.



Kiitoksia Pallas. Tästä matka jatkuu helteisempään paikkaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti