Erä-Parrat

Erä-Parrat

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Lapin reissun odotusta...

Välillä sitä tosiaan toivoisi että aika kulkisi viuhempaa vauhtia, kuten juuri ennen matkalle lähtöä. Matka alkaa kuumottaa jo kovin, ja niin moni asia vielä auki. Ja tärkeimpänä niistä suksiboksi!
Aikaisempina vuosina olemme lainanneet Papan työpaikalta suksiboksin näppärästi reissuillemme, mutta nyt kävi niin että kyseinen boksi on varattuna sunnuntaihin saakka. Ja voi vitsit kun me jo mielellämme lähtisimme perjantaina liikenteeseen. HETI kun loma alkaa. Ei millään enää pysyisi nahoissaan odottelemassa kotona jotain suksiboksia. (Se on kyllä aika välttämätön kun katsoo tuota tavaramäärää...


No sitten ratkaisimme ongelman sillä että ostimme oman suksiboksin, eipä olla enää riippuvaisia minkään tai kenkään lainabokseista :D!

Muita uusia hankintoja tämän kesän lapin reissulle on kelluntarengas sekä kuvauskopteri. Reissun jälkeen arvostelua niistä :)


Viime vuodesta viisastuneena kävimme myös hakemassa kunnolliset kahluukengät kahluuhousuihin. Nämä ovat huopapohjaiset, toivottavasti ne pitää märässä koskenkivikossa...

Kopterilla piti hieman treenailla ennen lomalle lähtöä, tässä videota siitä:

Tästä se sitten alkaa, Lapin reissun päivitykset! 
Check-it-out! Ja tervetuloa vakoilemaan reissuamme :)!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti