Tällaisessa huoneisto kylässä majoitumme siis...
Illalla Mamma lähti Karhu-Kuusamon karhujen katselupaikalle yökylään. Koju sijaitsee aivan rajan tuntumassa, pitkän hiekkatie pätkän päässä, kaukana asutuksesta.
Kojulle tuli myös yöpymään ranskalainen eläkeläispariskunta, sekä iltakatseluun kaksi matkailu-autollista lapsiperheitä(!) jostain euroopasta. Täytyy sanoa että opaskin oli aivan äimänkäkenä kun niitä lapsia tulvi autoista toistakymmentä. Ei hyvä. Ei pienet lapset osaa olla hiljaa ja paikoillaan montaa tuntia. Täytyy sanoa että aivan väärä paikka minustakin heille. Heidän olisi varmasti kannattanut mennä jonnekin Ranualle tai suurpetokeskukseen. Eivät vanhemmatkaan nauttineet kun joutuivat koko ajan hiljentämään jälkikasvuaan kojulla. Ja valitettavasti nähtävät karhut jäivät vähäseen määrään koska osalle kuului aivan liikaa meteliä kojusta.
Onneksi oli uskaliaitakin karhuja :) Tässä muutama kuva nallukoista...
Kuvauskojussa oli siis yöpyjiä varten sängyt ja makuupussitkin. Veden keitto mahdollisuus kaasulla (pannukahvia juotiin) sekä hernepussijalustoja kameroille.
Kymmenen aikaan illalla opas ja illan katselu(meteli)porukka poistuivat. Ah, sitä hiljaisuutta kun jäätiin ranskalaisparin kanssa keskenämme katsomaan illan pimenemistä. Valitettavasti karhut häiriytyivät varmaan sen verran porukan lähdöstä ettei nalleja enää sen jälkeen näkynyt. Mutta merikotkat astuivat silloin esille, ja kun aamu valkeni niin neljän tunnin unien jälkeen sai niistäkin kuvia räpsittyä:
Merikotka ilta-auringossa
Aamulla saapui myös muutama kurki jotka piileksivät heinikossa:
Aika monta hyvää kuvaa häiriötekijöistä huolimatta kerkesin saamaan. Yksi niistä varsinkin on omaan mieleen, sitä en julkaise täällä jos sen johonkin kilpailuun vaikka lähettää? :)
Takaisin Rukalle, lämmitettiin aamusauna ja syötiin, ja sen jälkeen tulikin nukkumatti Mammalle muutamaksi tunniksi.
Iltapäivällä lähdimme sitten kalaan. Haettiin luvat ja suunnattiin tutulle Kitkan Kiveskoskelle josta viime vuonna tuli mittaharjus. Viiden tunnin kalastus, virveleihin ei yhtään tapahtumaa mutta Pappa sai perholla 4 harjustapahtumaa. Kaikki valitettavasti alamittaisia. Mammalla yritti pari haukea kaislikko kohdassa viedä viehettä mutta onneksi sain ne karkoitettua. Yyh, meillä on nimittäin niin ohuet siimatkin että se tietää vieheen menetystä jos hauki nappaa. Ällöt krokotiilit!
Ja sen verran voi mainostaa että nuo kahluuhousut ja hyvät kengät olivat täällä aivan ehdottomat! Joki tulvi sen verran että rannoilta olisi ollut aikamoista heitellä ilman kahluuvaatteita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti